Kateus, se sielun home vai sisukkuuden potkuri?

"Kateus" jo pelkkänä sanana tuo huulille ilmaantuessaan mielikuvan tunteesta, mitä se tarkoittaa, minkä tunteen se kehossa aiheuttaa. Itse jaan kateuden negatiiviseen ja positiiviseen tunteeseen ja väitän, suurin osa meistä tuntee kateutta jollain tavoin ja jossain vaiheessa elämää. Kysymys kuuluukin, kuinka kateuden tunteet kanavoit?

Negatiivisen kateuden hallitsema ihminen parjaa ja polkee toista, vähättelee ja on loukkaava, myös eristämällä toisen sosiaalisesti, toimii yhtenä aseena. Runoilija, professori V. A. Koskenniemi on lausunut osuvasti: ”Kateus on sielun home”. 

Ihminen pystyy kasvattamaan itsetuntoaan ja karistamaan homepilkut sielustaan vain, jos tiedostaa negatiivisen kateutensa ja haluaa siitä pois.

Positiivinen kateus antaa taasen potkua parempaan suoritukseen, energisoi ja antaa uskoa siihen, että sinäkin pystyt. Tieto siitä että toisen onnistuminen ei ole sinulta pois, toista voi kannustaa ja itse pyrkiä parempaan suoritukseen. Terve itsetunto auttaa pitämään sielun vapaana ja keskitämään energian omaan elämäänsä niin, ettei vertaa itseään jatkuvasti muihin. Silloin toisen menestyminen on ilonaihe aikuistenoikeesti.

”Liika kateus estää elämästä omaa elämää, jolloin ihminen elää sitku-elämää. Vasta sitten, kun olen saavuttanut tuon tietyn asian tai aineellisen hyvän, olen onnellinen. Tällainen henkilö ei osaa iloita elämän pienistä asioista. Useimmilla ihmisillä kateus vain silloin tällöin tulvahtaa esille. Suhtautuminen kateuteen ja omien tunteidensa tunnistaminen on ratkaisevaa siinä, miten kateuteen reagoi”, Juha Arikoski neuvoo. 

"Parasta on, kun kateutta ei paina pinnan alle, vaan suuntaa sen sisältämän energian hyvien asioiden edistämiseen." - Juha Arikoski

Tehdään siis maailmasta parempi paikka hyväksyen jokainen kaveri omana persoonana, omine vahvuuksineen sekä virheineen ja nautitaan arjen jokaisesta hetkestä. Samalla rakennetaan omaa henkilökohtaista menestystarinaa omien haaveitten luomaa tietä pitkin. Ja jos kateus kurkistelee mielen sopukoista, tunnistetaan se ja muutetaan se sisukkuuden potkuriksi. 

Nämmösin ajatuksin tänään, Tätä blogia olin aloittanut kirjoittamaan helmikuussa 2014, siis noin neljä vuotta sitten, mutta jostain syystä homma oli jäänyt kesken. Silloin oli ilmeisimmin ollut tilanne päällä, mikä oli saanut minut valtaisaan tunnekuohun valtaan ja  kirjoittamaan aiheesta. Harmikseni ja ehkä onnekseni olen kyllä unohtanut täysin tilanteen. :) Tämä aihe on kuitenkin niin ajankohtainen ja läsnä jollain tavoin jokaisen arjessa, joten ajattelin lisätä vielä jotain ajatuksia kirjoittamaani aiheeseen.

Voi hyvin <3

Maritza

Intohimona eläminen

Kuin pikkutyttö karkkikaupassa tai odotus jouluaattoaamuna

Oikein hyvää huomenta!

Näin yön pikkutunneilla kaffetta nauttiessani ja aikani kuluksi, kekkasin kirjoittaa muutaman rivin tänne. Kello näyttää vähän yli neljä aamulla ja kun kerta ei väsytä, niin mitä sitä edes yrittää nukkua. :) Tuo blogin kello ei vieläkään ole ajassa.

Ihmismieli on niin uskomaton, ei sitä unen tarvetta pääse tietoisesti säätelemään vaikka kuinka yrittää. Tai no, periaatteessa se menee mulla ainakin niin, mitä enemmän on tekemistä ja aivoilla töitä, sitä vähemmän kehoni tarvitsee omasta mielestä unta ja taas päinvastoin. Säädä nyt sitten siinä.

Rakastan projekteja päällekäin ja sitä, että saan olla liikkeessä, kehitellä ja olla luova. Se kyllä virtaannuttaa ja antaa lisää tehokkuutta tekemisiin. Just tälläsillä hetkillä tuntuu, että vain taivas on rajana. Vaikuttaahan siihen suuresti se ympäristö ja eritoten ne ihmiset, joiden kanssa teet töitä. Se virta, mikä sun ympärillä on. Varsinkin erityisherkät nyökyttää tässä kohtaa päätään, näin se menee. :) Kaikki kun on niin helposti aistittavissa.

Viikonloppu on nyt takana ja oltiin isolla porukalla studiossa (Jurvan Musiikkipaja) tekemässä levyä. Alunperin oli tarkoituksena tehdä yhden biisin sinkku, tavallaan käyntikortti meidän yhteisestä matskusta (Maritza ja Yötaivas), vaan lopuksi siitä tuleekin 5 biisin tanssimusiikkia sisältävä sinkku. Mukana on pari omaa tekstiä ja kolme coveria.

Kotimatkan kuuntelin ekaa versiota, minkä sain mukaani ja maiskuttelin saundeja ja onhan se liikuttavaa, ihanaa ja opettavaista kuunnella lopputuotosta. Mieti, aluksi kaikki se suunnittelu ja valmistautuminen, odottava fiilis, työ ja lopputulos. Kuin pikkutyttö karkkikaupassa tai odotus jouluaattona. Oon fiilareissa vieläkin. :D

Sitten tulee se fiilis siitä, onko sitä riittävän hyvä. Kun jokainen tekee parhaansa hetkessä ja on sielullaan mukana, se riittää. <3  Jokainen meistä on arvokas ja ainutlaatuinen, sanoi eräs luennoitsija tässä taannoin. Ei tarvitse olla kuin oma itsensä, se riittää.

Tämmösiä ajatuksia työviikon alkuun. Ja niin palan halusta päästä lavoille poikien kanssa!

Innostukaa täysin sydämin siitä mitä teettä, ottakaa ilo irti. <3 Elämä on. Se on arkea ja iloista arkea. Nautitaan. <3

Pus <3
Maritza
Intohimona eläminen

Ajetaan me tandemillaaaa

Mun tuli mieleen, joko omistat tandempyörän?

Juu, meillä on semmonen. :)

Tämä älytön idea tuli, kun yksi kaveri pyörähti työmaalla ja oli rakentanut semmoisen ja kerto, että myy sen pois.
Eipä se muuta tarvinnut, tein kaupat ja sulloin tandemin autoni kyytiin ja ilmoitin kotona isännälle, et meillä on nyt tandempyörä! Tadaaaa!! :D

Tandempyöräily on ihan parasta parisuhdehoitoa, suosittelen. Viimekesän piknik-ajelu jäi meiltä kyllä toteutumatta, kun ilmat eivät oikeen suosineet, vaan ensi kesän kauniita pyöräilykelejä ootellessa. <3

Ei se kyllä mitään helppoa ollut ainakaan alkuun, videolta voitte kattoa kuinka se oikein sitten meni. :) Nauruhermot oli herkässä ja älyttömän hauskaa. Ja nyt kun tuota videota katteloo, piristää vähän harmaampaakin päivää. :)

Ohessa linkki fasen sivuilleni ekaan ajeluun. :) 

https://www.facebook.com/maritza.parkkinen/videos/vb.1381735606/10212471062276546/?type=3

Nämmösin ajatuksin tänään. <3

Pus <3

Maritza
Intohimona eläminen

Kun taivas löi tulta, yläpuolellamme!

Olipa kerran... näinhän ne sadut yleensä alkaa... hyväntuulinen lapsi ja joka asui metsän keskellä, jossa puut näyttivät jättiläisiltä hyväntuulisen lapsen katsoessa niitä viattomilla, tutkivilla silmillään.

Tämä pieni lapsi rakensi omia mielikuvitusmaailmojaan ja eläimet olivat hyviä seuralaisia, jotka aina kuuntelivat tämän lapsen tekemiä omia lauluja ja tarinoita. Lapsi tykkäsi vedellä väripensselillä maailmansa aina iloisen väriseksi ja ihaili elämää sitten niillä suurilla, viattomilla silmillään.

Nuoruudessa muutamat ihmisolennot olivat hyviä suunnannäyttäjiä tälle ujolle, hyväntuuliselle lapselle, jolla oli aina se oma väripensseli mukanaan roiskien väriläiskiä sinnetänne. Vuodet vieri ja nuoren ihmetellessä maailmaa, väripaletin sotki musta ja kaikki harmaan eri värisävyt. Jossain vaiheessa nuoren heiveröinen käsi vain väsyi kannattelemaan pensseliä ja tummat värit voimistuivat ja ottivat vallan.

Suuret, surulliset silmät katsoivat mykistyen maailmaa, kun se oli niin tumma ja iloton. Hyvin pian myös nuoren ajatukset ja mieli olivat hyvin synkkiä ja surullisia. Askeleet eivät enään kulkeneet verkkaasti, mikään ei näyttänyt kauniilta eikä kukaan ymmärtänyt enää nuoren synkkiä ajatuksia, ei edes lapsi itse.

Vaan eräänä synkkänä päivänä, jolloin tummat pilvet roikkuvat hyvin matalalla ja taivas löi tulta yläpuolellamme, hyppelehti iloa pursuava onnellinen ihmisolento nuorta lasta vastaan laulaen hyväntuulista laulua ja katsoen tätä surusilmäistä lasta syvälle silmiin hymyillen. Ja silloin se tapahtui.

Jotain kirkasta väriä tarttui ensin lapsen silmäkulmaan, joka levisi aaltomaisesti pitkin mielen sopukoita värittäen koko tienoon kauniiksi. Jotenkin se tuleva myrsky otti toisen suunnan ja kääntyi ja kirkkaansininen taivas auringon kanssa oranssine värisävyineen tulivat esiin, perhoset kisailivat ja linnut visersi.

Se oli se hetki, tälle nuorelle lapselle ikimuistoinen ilon hetki. Tämä nuori ajatteli sillä hetkellä, että haluaa löytää saman maailman, jota tämä onnellinen ihmisolento kantoi mukanaan ja mitä joskus oli itsekin mielessään kantanut.

Siitä hetkestä lähtien tämä tarinan lapsi, joka hetkeksi kadotti väripensselinsä, on sävyttänyt maailmaansa iloisilla ja hyväntuulisilla väreillä, samalla värittänyt muidenkin polkuja, pitäen väripensseliään siitä hetkestä lähtien aina tallessa. Välillä tulee hetkiä, jolloinka väripaletti on hyvin sekoittunut, mutta pelkkä musta ei enää väreihin sekotu, sillä se lapsenomainen viaton ja tutkiva katse on taas löytynyt. Sen pituinen se.

 Tämä tarina on tosi ja voisi olla kenen tarina tahansa. Oletko sinä pikkuinen suurisilmäinen lapsi joka etsit vielä itseäsi vai voimaannuttava ihmisolento, joka tulet vastaan? Missä vaiheessa omaa eläämääsi kuljet?

”Jos haluat olla onnellinen tunnin — ota päiväunet. Jos haluat olla onnellinen päivän — mene kalaan. Jos haluat olla onnellinen vuoden — peri omaisuutta. Jos haluat olla onnellinen koko loppuelämäsi — auta muita.” —Kiinalainen sananlasku

Itselläni oma tutkimusmatkani on vielä keskeneräinen, vaan sitä lapsenomaista viatonta ja tutkivaa katsetta haluan ylläpitää väripensseli aina mukanani, kun ne kerta olen taasen löytänyt.  Parastahan olisi saada aina olla se voimaannuttava ihmisolento, joka saattaa pelastaa sinut synkältä päivältä ja samassa rytäkässä ehkä muuttaa koko elämäsi suunnan.

”Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia: ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä.” —Viktor Frankl

Värikkäitä hetkiä ja paljon erilaisia tunteita elämääsi, sillä kaikki tunteet ovat mielestäni sallittuja! <3

Pus <3

Maritza
Intohimona eläminen

Shit happens!

Rapatessa roiskuu, on sanonta joka on hyvin kuvaava tähän seuraavaan kirjoitukseeni. Minun tulee hamuttua kokoajan itselleni mielenkiintoista tekemistä. Sehän voi  olla ihan mitä vaan, fiiliksen mukaan. Positiivisuuden ja innokkuuden lisäksi olen saanut periksiantamattoman sisukkuuden, sitä mennään läpi vaikka harmaan kiven, jos niin oon päättänyt. Kuinka moni tunnistaa itsensä samanlaiseksi?

Tässäpä kerrottuna yksi projekti jokunen vuosi taaksepäin, joka putkahti mieleeni selatessani kännykästä kuvia. Olin silloin vielä ansiotöissä vieraalla ja minulla oli alkamassa parin viikon kesäloma. Hyvät ilmat oli tilattu sille viikolle, aurinkoa oli luvattu koko ajalle, vaikka kyse olikin Suomen kesästä. Mieleeni välähti loistava idea, että maalaampa meidän talon heti loman alkajaisiksi. Siis ihan pikku juttu niillä fiiliksillä. Siltä seisomalta ajoin paikalliseen remonttikauppaan, ostin talomaalia, hain tikkaat varastosta ja aloin maalata. Eikös kuulostakin tämä minun elämä tosi helpolta. Isännälle soittelin sitten töihin, et arvaas mitä teen, maalaan taloa! Jee!

 Tiedostin sen, ettei taloa nyt yhdessä päivässä maalata, mutta sitten kun homma on tehty loma on ansaittu. Bikinit päälle, musat kaakkoon,  ja taloon uutta punasta. Paarmat oli ainoa huono puoli siinä kauneimmassa kesäkelissä, vaan eivät nekään haitanneet. Arvaat varmaan, olin tosi innoissani. Osasin tarpeen tullen pitää juomataukoja ja jätskilläkin tuli herkuteltua. Tässä alla kuva todistusaineistona.

Ensimmäisen päivän tavoite tuli saavutettua pikkutunneilla ja uni maistui. Seuraavana päivänä homma jatkui samalla innolla ja mikä sen mukavampaa, kun näkee oman kättensä työn. Viimeistä seinää maalatessani sain omat porukatkin iltapäivällä innostumaan hommaan mukaan, kun tulivat kotio ja siellä olikin useampi pensseli sutimassa maalia pintaan ja homma alkoi olla paria tikapuunsiirtoa vaille valmis.

Meillä on sellainen korkea maalaistalon tapainen omakotitalo, jonka eteen ollaan tehty luonnonkivilaatoista pieni terassialue ja sen talon seinämä oli vuorossa. Kiipeillessäni jatketuilla tikapuilla pienen sangon kanssa, siinä oli taiteilemista löytää tasapaino ja hyvä asento tikkaitten yläpäässä, ennekuin pääsi sutimaan pensselillä ylhäältä alas. Mainittakoon vielä tähän, että kärsin korkeanpaikankammosta, joka on näin vanhemmiten alkanut voimistua. Siinä oli siis minulle sopivasti haastetta joka kerta, kun kiipesin ylös.

Sitten sattui se, mistä olin vaan kuullut juttuja, tikkaat lipes luonnonkivilaattoja pitkin, minä vauhdilla niiden mukana ja perässä se pieni maalisanko, joka oli puoliksi täynnä. Seuraava muistikuva olikin, kun makasin maassa, tukka oli kun Cruella De Vilillä lasten piirrossarjassa 101 Dalmatialaista, paitsi että minun tukasta toinen puoli punainen. Jalka oli ihan ruvella ja sinipunainen, sattui ihan vietävästi. Olihan siinä ainekset suurempaankin onnettomuuteen, mutta onneksi se olin kuitenkin vain minä, ajattelin.

Voit arvata kuinka tätä Cruellaa sapetti, olin niin loppusuoralla projektia, jalka oli tosiaan ruvella ja vielä joku siinä tilanteessa kehtas multa kysyä, että eikös maalausurakka olis tällen päivää ohi? No ei todellakaan. Olin hyvin kiukkunen äkäpussi siinä vaiheessa, enkä sanoja säästellyt.

Siivosin haavat, mielessäni nuolin niitä, tais siinä useampi kyynelkin vierähtää. Säikähdyksestä selvittyäni tajusin, ettei lääkäriin tarvitse lähteä, kun luita ei tunnu olevan poikki. Tosin enhän siinä olisi edes kerennytkään, kun päivä oli jo aika pitkällä ja se työ niin pientä panostusta vaille valmis. Homma tuli tehtyä hampaat irvessä loppuun saakka, hyvin rauhallisesti ja varovasti. :) Kuvia kärsineistä koivista en viitsinyt tänne laittaa, mutta uutta maalattua pintaa takapihan suunnnasta alla olevassa.

Loppuloman todellakin lepäsin.

Vaikka sattukin pieni haaveri, lomani oli loistava - maalausurakka tuli tehtyä muutamassa päivässä ja lepäiltyäkin tuli sekä perhesopu säilyi Cruellan vierailusta huolimatta. Tikkaita en ole tarvinnut sen jälkeen, ne eivät jostain syystä enää houkuttele. Nykyään tämä toki saa minut nauramaan, tekevälle sattuu.

Että tämmöinen tarina tällä kertaa, keikkukaa varovasti tikkailla ja/tai käyttäkää mieluummin asianmukaisia varusteita! :D

Halauksin,
Maritza

Nauti hetkestä ja hymyile!

Hei ja terveiset Pohjanmaalta!

Eilen ollessani aamulenkillä kahden karvakorvani kanssa ennen työpäivääni, huomasin hymyileväni itsekseen. Mikä nyt on, ajattelin. Enhän edes miettinyt mitään ainakaan tietoisesti ja ilma oli kauhea - kylmä, tuulinen ja lumi pöllysi vasten kasvojani. Silti hymyilin ja nautin hetkestä, sydämeni oli pähkinöissä, niinkun ruukaan sanoa. Koirat temmelsivät innoissaan edelläni leveällä nevatiellä ja pyörivät välillä lumihangessa, sain seurata niiden iloa ja riemua. Hyvä olo vaan levisi koko kroppaan, nautin olosta ja heräsin siihen tunteeseen, kun hymy nousi kasvoilleni. Eläminen on mukavaa, ainutlaatuista.

Wayne Dyer on sanonut: "En voi aina hallita sitä, mitä tapahtuu ulkopuolella. Mutta voin aina hallita sitä, mitä tapahtuu sisälläni." Olen niin samaa mieltä, asenne ratkaisee ja fiiliksen mukaan, kaikki tunteet ovat sallittuja. Elämän eri värisävyt ovat väistämättä kaikilla käsiteltävänä, mutta se on mielestäni totta, kuinka niitä käsittelet ja otat vastaan. Lannistutko vastoinkäymisistä vai näätkö ne uutena mahdollisuutena? Jos ovi paiskataan edestäsi kiinni, jäätkö itkemään sen taakse vai kokeeletko toista ovea. Heitätkö hanskat tiskiin vai muutatko suunnitelmiesi suuntaa?  Mikä vie sinua eteenpäin?

Eittämättä tulee mieleen aika vuosia sitten, kun sain irtisanomislapun työmalla eteeni tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Elämäni romahti, kävin kaikki tunneskaalat läpi ja kyynelkanavat tuottivat suuren myrskyn niin, että näkökykyni heikkeni. Syytin aluksi itseäni, sitten työnantajaani, etsin syytä ja syyllistä ja kysyin, miksi juuri minä? Useamman itkupotkuraivarin jälkeen tajusin, että tilanne on vaan siedettävä. Ketään ei tarvitse syyllistää ja että kaikilla tapahtuneella tulee olemaan merkitys ja edessä on uusi mahdollisuus. Uusi mahdollisuus tehdä jotain uutta ja itselle tärkeää. Niinhän siinä sitten kävikin, ehdin kotona olemaan muutaman viikon, kun olin taas ansiotöissä ja ihan erilaisessa ympäristössä.   Enyway.. Tärkeää on uskoa itseensä ja siihen mitä tekee, eikä jäädä rypemään negatiivisten tunteiden valtaan. Itse ajatuksillasi määrittelet onnesi, teit sitä sitten tietoisesti tai tiedostamatta - asenne ratkaisee.

"Luot omat ajatuksesi, ajatuksesi luovat aikomuksesi ja aikomuksesi luovat todellisuutesi." -Wayne Dyer. Tämä lainaus oli pakko ottaa vielä mukaan. Näin se mielestäni menee. Elämäsi ja tekemisesi suunta määräytyy valintojesi perusteella. Minulle yrittäjyys on tullut vasta aikuisiällä, irtisanouduin vakituisesta työstä, kun en pystynyt antamaan itsestäni työlle sitä, mitä olisin halunnut. En ole katunut sitä ratkaisua päivääkään. Lyödessäni silloin oven takana kiinni, eteeni aukesi uusi ovi puhelinsoiton mudossa, kun kävelin autolle ja sillä tiellä ollaan. Elämä on ihmeitä täynnä, ne täytyy vaan huomata.

Kulje avoimin mielin, nauti hetkestä ja hymyile, kun siltä tuntuu. Siitä tulee itselle hyvä mieli ja mikä parasta, se tarttuu. <3

Halauksin,
Maritza

Mistä sinä voimaannut?

Mistä sinä voimaannut, saat virtaa? Mikä saa sut elinvoimaseksi ja voimaan paremmin?

Olin tässä ihan jokin aika sitten eräällä improkurssilla ammentamassa itseeni energiaa, jota todella sainkin. Kurssilla mm. opeteltiin hyväksymään toisen ideat ja jatkojalostamaan sitä "joo ja-menetelmällä", ilman ennakkoluuloja. Keskityttiin siihen, että vastapelurilla oli  hyvä olla, ja silloin huomaamattaan sitä riisu itseltään naamion pois.
Voi, kuinka tunsin olevani oikeessa paikassa. Se hyväksytyksi tuleminen juuri sellaisena, omana itsenään. Sillä on mieletön voima, se vapauttaa ajatuksia ja inspiroi toimimaan ryhmässä.

Siitä kurssista saisi pitkän stoorin. Eniwei, patterini tuli ladattua positiivisella virtauksella, jota on hyvä jakaa pieninä määrinä eteenpäin. :) Se oli tosi kehittävää ja voimaannuttavaa. Teatteri ja musiikki. Samahenkisyys.

Haasta, Hyväksy, Inspiroi ja Kehitä itseäsi.

Tilanteen pakosta, toisinsanoen tilaisuudesta, debytoin tänä keväänä ohjaajana, 14- henkisen ryhmän ideoijana ja inspiroijana. "Maksettu rakkaus" ei ole näytelmä siitä, mitä sinulle kenties ekana tuli mieleen, mutta rakkaudesta se kertoo tai tunteista. Elämästä eri sävyjen kautta, tragikomedia.

Olen haastanut itseni ja samalla koko työryhmäni toimimaan osittain persoonani kautta. Opettelen intohimoisesti pitämään pakkaa koossa, saamaan jotain yllätyksellistä ja toisaalta hauskaa, mutta toimivaa. Se jää nähtäväksi, kuinka esityksemme tavoittaa katselijan ja herättää ajatuksia.

Oppini olen ammentanut n. 13 vuoden aikana kerätystä teatterikosketuksesta, poimien lempiohjaajien tyylejä ja tapoja, mistä olen itse voimaantunut. En siis omaa varsinaista koulutusta ja kovasti tykkään päteä omassa roolissani. Joka kerta on ollut mukava mennä teatterille ja nähdä tarinan kehittyvän haluamaani suuntaan. Olen mielettömän ylpeä porukastani!

Tämän laulun sanoitin Saaralle, joka kamppailee omien tunteidensa ja kanssa. Biisit tulevat tutuksi teatteriesityksen aikana. Rakkaus pakoon päästä ei. Tekijätiedot löytyvät tarkemmin videolta. http://www.youtube.com/watch?v=IqpbQ5191l0

Ja Uusi rakkaus -biisi on tehty Muorille, joka on jäänyt vuosia sitten leskeksi. http://www.youtube.com/watch?v=T4uaAIbfERg

Mutta takaisin siihen alkuperäisen ajatuksen suuntaan.. Inspiroidaan, hyväksytään, uskotaan ja voimaannutaan.

Pusihalit! ~ Maritza ~