Minne haaveet katoaa?

Löysin neljä vuotta sitten kirjoittamani tekstin,  että viisikymppisenä olen eläkkeellä ja meillä on kämppä Espanjassa. What! Kuinka olen voinut tämmöisen edes unohtaa. Oon luullut pitkään, ettei minulla ole haaveita, tosin tuntenut myös niin, että elän sitä. Minulla kun on suuri vapaus tehdä mitä mieli halajaa, yrittäjä kun olen.

Tottahan ajatukset karkas tuonne vuosien taa, tilanne oli silloin aivan toinen, olin vieraalla töissä ja tuli haaveiltua kaikenlaista. Tein vain rutiiniomaisesti töitä päivästä toiseen luovuuteni ollessa tosi suuressa levossa. Toisin sanoen olin aina töissä, kun viikonloppuisin tein toista työtä, siellä sain käyttää luovuuttani hyödyksi, ettei se aivan sammunut ja sain siitä virran seuraavan viikon töihin.

Olin silloin hyvin tressaantunut. Jälkeenpäin sen oikeesti huomaa ja voin toki sanoa sen ääneenkin. Sen hetkiset olosuhdetekijät ja mun persoona yhdessä vaikuttivat siihen, että olin hyvin uupunut kaikkeen. En enää jaksanut kiinnostua siitä mitä tein ja sekös vielä löi mieltä matalemmaksi, kun en saanut annettua itsestäni sitä, mihin olisin parhaimmillani pystynyt. Mieti, tälläinen vahva keltainen extrovertti sullottu pieneen häkkiin, äkkiäkös siinä muuttuu niin väri kun tapa räpiköidä.

Voipi olla sekin totta, että lääkäri olisi tuolloin määrännyt mielialalääkkeitä napsittavaksi, jos sinne oisin hakeutunut, vaan en halunnut. Itse näen tuollaiset hetket vain sukelluksena kylmään, hyiseen veteen, josta uidaan valoa kohti, kun aika on. Mielestäni lääkkeet turruttaa tunteet pois ja luovuus katoaa kokonaan.

Ehdoton ei mielialalääkkeille! Kaikki tunteet ovat sallittuja, vaikka ne olisi sitten epämukaviakin. Psykoosi onkin jo aivan eri asia, mutta tuntuu että pieneenkin masennustilaan lääkärit tarjoavat pitkäaikaisia lääkekuureja ja se ei ole hyvä asia.

Itsetutkiskelu auttaa ainakin minua ja luonnon läheisyys sekä muotisanaksi noussut mindfulness: se voi olla avuksi masennuksen, ahdistuksen, stressin ja kivun lievittämisessä, mutta se voi olla myös avain onnellisempaan, rennompaan ja tietoisempaan elämään. On jopa havaittu että näiden taitojen säännöllinen harjoittaminen tukee fyysistä terveyttä ja lisää vastustuskykyä.

Palataampa takaisin tähän päivään, nyt tilanne on erilainen. Osaan nauttia arjesta eri tavalla ja mulla on hyvä olla. Esimerkiksi tänään mulla on kotipäivä ja loikoilen vielä petissä, kello on puoli kymmenen aamulla, kaffikuppi vierellä ja läppäri sylissä. Päivän suunnitelmat on raameissa, mutta ilman aikataulua.

Joku kysy multa tässä taannoin, että mitä sinä oikeen teet työksesi? Sanoin olevani yrittäjä, se ei oikein tuntunut riittävän, niin lisäsin että taiteilija, siihen kuulija oli tyytyväinen. Taiteilijan sieluhan mulla on, mutta omaan myös vahvan bisnesajattelun. Kuljen pää pilvissä ja jalat maassa. Täytyy aina kehitellä jotain ja toteuttaa niitä. Elämä on niin lyhyt kaikkeen murjottamiseen ja negatiiviseen ajatteluun ja se kuluttaa sitä paitsi ihmistä itseään ja sitä vierustoveria.

Mutta vielä tuohon haaveeseen, eihän tuo mahdoton ajatus ole vieläkään, mulla on kuusi vuotta aikaa dedlineen ja vain taivas rajana. Sen kyllä tiedän, etten töitä osaa koskaan lopettaa, se on elämäntapa josta nautin. Mitä elämältä tällä hetkellä toivoin tai haaveilen, on kuitenkin se, että saisin elää terveenä ja pitkään, nähdä lasteni menestyvän ja joskus niitä lapsenlapsia pitää sylissä. Lapset on. <3

Mun mieli on vaan tällä hetkellä niin onnellinen ja vapaa. <3

Maritza
Intohimona eläminen