Innosta itsesi ja tartu toimeen!

Hellurei pitkästä aikaa! <3

Paljon on kesän tai oikeestaan tämän vuoden aikana tapahtunut.

Talvella poika katkoi solisluunsa, sitten muhun iski älytön kevätmasennus kevätauringon lämmittäessä ja tyttö mursi jalkansa kolmesta kohtaa toukokuussa ja toipilaana sairastui kasvohalvaukseen, joka vahvana epäilynä oli punkin puremasta tullut borrelioosi.
Lääkärikäyntejä on kertynyt muksuille tämän kesän aikana siis melkoisesti.

Minulla on ollut sietämätön taistelu itseni kanssa ja vanhempana varmaan arvaat, kun lapsi sairastaa, itsekkin tunnet sen nahoissasi ja sairastat mukana. Hommat oon kuitenkin hoitanut sillä virralla, mitä on ollut. Lähipiirissä on arvatenkin huomattu, että kuljetaan puoliteholla ja että olen ollut myös toipilaana.

Jostain se virta kuitenkin löytyy, kehon ja mielen eheytys on löydyttävä, minulle pelastus on ollut puutarhanhoito. Olen  siis hurahtanut puutarhanhoitoon. Todellakin! En tiennyt että tykkäisin hommasta, saatikka osaisin, mutta nyt työ on opettanut. Samalla kun on saanut toteuttaa luovuuttaan, selvitellä ajatuksiaan, oon saanut murun touhuamaan mukana ja meillä on yhteinen harrastus. Ja olen saanut myös vahvaa tukea ystäviltäni. Kiitos kun ootte olemassa. <3 Tilanne on nyt korjaantunut itseni kanssa ja päivä päivältä mieli on vahvempi.

Itse hyväksyn suuretkin mielialavaihtelut, se on mielestäni aivan normaalia. Joskus matalalento tekee hyvää, osaa taas arvostaa tätä huikeeta mielialaa, jolla nyt porskutetaan eteenpäin. (y) Itsehoito täytyy vaan hallita.

Aikaisemmin ajattelin, kun kuljin pihamaalla, että teen tuohon joskus kukkapenkin tai vastaavan, sitku... osaan ja kerkeen jajaja. Siirtänyt ajatusta tekemättä asialle kuitenkaan mitään.  Kun tyttö sairastui vakavasti, se käynnisti minussa prosessin, jonka en halua koskaan loppuvan.

Ja lapsosista sen verran, että molemmat voivat nyt hyvin ja parisuhde on saanut tässä touhutessa uutta kipinää ja elämän haasteet innostavat.

Suosittelen lämpimästi tarttumaan touhuun, vaikkei homma heti innostaisikaan. Oli se sitten mitä tahansa, mitä olet ajatellut joskus kokeilevasi. Se palkitsee ja kaikki voi hyvin. <3 Pystyy siirtämään positiivista energiaa myös muille.

Tänne olen nyt jostain kohteista keräillyt maisemointikuvia. Pohjatyöt tehty ja uutta kevättä kohti. <3 ja tää ihana homma jatkuu... Käy tsekkaamassa kuvat, jos kiinnostaa. :)

Voi hyvin! <3

Maritza
-Intohimona eläminen-



-----
Tässä kohtaan oli pieni 1m x 2m roskainen ruusupenkki, tein siihen vähän isomman. Penkistä löytyy mm. tuijaa, liljoja ja maanpeitekasveja.
Porotkin löytivät paikkansa, jos erotat kuvista. Puiden ympärille rakennan elämää kivistä tuonnempana sekä puunrungot saavat elämää Ninni Kettulin satumetsästä.

Alempi kuva on samaisesta penkistä ja kuvan etulaidassa on myös pieni penkki, jossa on naapurin antama kartiotuija v. 2004. Kiva muisto. <3 Sen paikka on siinä. Aiemmin siinäkin kasvoi roskattunut juhannusruusupuska, jotka poistin ja kaikki ruusut siirsin hallin seinän viereen.

Tämä pihan keskellä oleva kukkapenkki on sydämen muotoinen, liljaa, syysleimua, ja kukkia joiden nimiä en muista. Opettelu käynnissä. :) Vuorenkilpeä levitin talon edessä olevan käytävän reunaan.

Portaitten sivuun harjoittelin tekemään kivitaidetta ystävien opastuksella, kun meidän markilta kiviä löytyy.  Nämä on aivan ihanan näköisiä, näitä tulee tehtyä eri kokoisia, kunhan ehitään. Tosin kiviä täytynee hankkia lisää, kun tuntui , ettei niitä enää löydy. :)

Ja talon eteen ollaan tehty kesäinen piilopaikka.

Talon sivussa olevan penkin karsin suurista puskista, kun ne oli niin kovin reheviä ja levinny pitkin penkkiä ja siirsin aidaksi takapihalle. Vaihdoin tilalle erilaisia liljoja ja pienempiä kukkia. Tuijat jätin paikoilleen. Ensi vuonna nähdään kuinka tää toimii. :)

Talon toisen sivun kukkapenkin mylläsin uuteen uskoon ja vuorasin kivillä. Siitä löytyy mm. luonnonkukkaa jonka niemeä en muista, päivänkakkaraa, asteria ja liljoja.

Sitten takapihan upea pihlaja sai uuden ympäristön ja kaverikseen vuorenkilpeä. Kuvat ei ihan kerro totuutta, mut on erittäin uljaan näköinen kaveri nyt.

Tähän tuli portti lasten / joskustulevienlastenlasten leikkipaikkaan. Oksia karsittu ja leikattu ja nokkosia ja rikkaruohoja siivottu. Oli hyvin rehevöitynyt.

Tässä on murun tekemä leikkipaikkakeskus, mökki ollaan ostettu mut kaikki muu on murun kätösistä. Koirien häkki löytyy tuolta "laskettelukeskuksen" takaa ja vähän alta, kaikki siis yhdessä. <3 Hiukan eheytetty ja fiksattu, takapihan sydän. <3

Leikkimökin sivulle oon jo aikaisemmin laittanut liljoja kasvamaan ja toiselle puolelle leikkimökkiä vuorenkilpi löyti nyt paikkansa.

Meidän vanha vene on ollut kuivalla maalla useamman vuoden ja nyt siihen istutan erilaisia sipuleita ja räiskyvää kevätloistoa odottaen. 

Tässä uusi raivausalue ja kasoista huomaa, että ollaan raivattu. Apulaiset mukana tietenkin. :) Työmaata tässä on loppusyksyksi, jos kelit ja aika antaa myöten. Ruttojuurta olen kitkenyt navetan edestä ja nyt aion tehdä saman hallin sivulle. Nurtsialuetta tulee melkoisesti lisää, mutta mulla on renki nimeltään Nuottiavain, jonka ohjelmoin ensi vuodeksi hommiin, joten siitä ei huolta.

Kun pihamiljöö saadaan jotenkin valmiiksi, suunta jatkuu rantaan, joka on heti nurtsialueen takana. Kuvia tuloo sit vaikka ensi vuonna lisää. :) 

Valehtelisin, jos väittäisin

Heips!

Aurinko, kylmää juomaa ja tauko ruohonleikkuusta -
Hyvä hetki rustata pari riviä ajatuksia tänne blogiin pitkästä aikaa tästä menneestä keväästä.

Valehtelisin jos väittäisin, ettei mennyt kevät ole ollut mulle henkisesti raskas. Vuosi ei alkanut todellakaan odotusten mukaisesti, tilanteet ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, suuria pettymyksiä monta peräkkäin. Oon huono avaamaan just negatiivisia asioita, kun uskon siihen et sitä mitä syötät, tulee kaksin verroin takasin, mut juu, paljon pettymyksiä perätysten, ettei niitä ehtinyt työstään uuteen valoon. Sitten kun uutiset syöttää muutenkin negatiivisuutta ja ihmisillä tuntuu olevan paha olla, pitää sitäkin nahoissaan potea. Tuttavapiirissä on ollut sairauksia ja oma pääkoppa on alkanut vaatimaan isompaa tilaa.

Tää "peruspositiivinen" oon sitä tilaa itelleen antanutkin, lenkkeillyt metsässä, tehnyt puutarhatöitä ja kaivanut ompelukoneen kaapinperältä ja ommellut, jota ei ole tehy vuosiin. Raivannut kalenteriin vapaapäiviä, että homma toimis ja onhan tuo olo antanut periksi. Onneksi. Luonto ja näkyvä aikaansaaminen inspiroivat ja laittaavat liikkeelle.

Mikäkö mua sit oikeen vaivaa tai vaivas? No sano se, veikkaan uupumusta, väsymystä, jonkin asteista masennusta. Tein jonkunsortin "oletko masentunut"-testin netissä ja tulokset näytti vahvasti siltä. Meninkö lääkäriin, en. Koska kaikki tunteet on sallittuja ja oman pääkoppani tuntien parasta hoitoa mulle on itsehoito. Jokin aika tein saman testin ja vaikutti, että olen hyvinkin toipumaan päin.

Keskenäni oonkin ajatusta työstänyt kohdallani, mitä masennus on ja tulin tulokseen, että se on itsesääliä. Eli oman olotilan surkuttelemista itselleen ja kuten arvata saattaa, eihän se inspiroi vaan lamaannuttaa. Ja siinäpä oot kierteessä. En kuitenkaan tätä yleistä eikä sinunkaan pidä sitä niin lukea, ihmismieli kun voi sairastua niin monella eri tavalla, tämä on vaan minun näkökulma.

Pitäkää huoli itsestänne ja siitä omasta hyvinvoinnistanne. Inspiroitukaa ja innostukaa, pysykää liikkeessä! <3

"Älä kuvittele, että ikäviä asioita ei osuisi sinun kohdallesi, mutta päätä, että mitä tahansa tapahtuukin , sinä selviät niistä."

Nyt meen jatkamaan ruohonleikkuuta, pus! :)

Maritza
Intohimona eläminen

Höperöidyn Sinusta

Otti aikaa kirjoittamiselle ja tuli istumaan terassille auringon lämpöön. M i e l e t t ö m ä n  kaunis kevätpäivä, luontokin on herännyt , linnut sirkuttelee kilpaa keskenään, mittari näyttää yli 30 tässä terassilla, kun aurinko on paahtanut suoraan jonkun hetken. Voi kun kuulisitta just nyt. <3 Virtaannutan ja maadutan itseäni luonnosta,  joskus olo on hyvinkin höperö sen jälkeen. :)

”Jokaisen kannattaa olla välillä hetki sohvalla ja päättää, että nyt kukaan ei saa minua kiinni. Olen vain itseäni varten”, sanoo psykologi Anna Collander. Tämä on mielestäni niin totta ja tämä aurinkoinen terassi on nyt sohvani. :)  Kun huolehtii omasta hyvinvoinnistaan, on helpommin läsnä. Olen tietoisesti karsinut kalenteria tässä jo jonkin aikaa, että viikosta kotipäiviäkin löytyy. Onhan ne touhupäiviä nekin, mutta aina voin valita fiiliksen ja tilanteen mukaan, niinkun nytkin. 

Tiiäkkö, mulla on nyt työn alla yksi isompi näytelmäteksti, joka tulee saamaan päivänvalon tulevaisuudessa ja  olin eilen ihan fiiliksissä, kun kävin saamassa oppia arvostamiltani ihmisiltä aiheeseen liittyen. Tuli valtavasti potkua taas tekemiseen.

Mietinkin ajaessani kotia kohti, kuinka tärkeitä ihmissuhteet ovatkaan ja ne syvälliset ajatusten vaihdot, puhuminen ylipäätään. Kuinka ne sanat tuntuu juuri siinä hetkessä, se tunne mikä tilassa vallitsee ja luottamus. Mulle tuli kaunis jälki sydämeen.

Sehän on totta, että me ollaan täällä pieni hetki vain ja lopuksi jäljelle jää kasa luuta tai tuhkaa ja se tunne minkä olet jättänyt, millaisen jäljen sydämeen. Ihmissuhteisiin voi vaikuttaa, mutta niitä on vaikea hallita. Ihmisten puheet, väärinkäsitykset, tilanteet ja ympäristö muokkaa tahomattaankin mielipiteitä ja asenteita vaikuttaen siihen, millaisia jälkiä jätät sitten siihen vastaantulijaan.

Elämän aikana jokainen saa kohdata paljon erilaisia ihmisiä, osa jää kulkemaan kanssasi polkusi viereen ja osa täysin eri suuntaan. Osa tuntuu heti kohdatessa niin tutulta ja sielunkumppanilta, toisten kanssa on vaikea tulla toimeen, vaikka kuinka yrittää. Kemiat ei kohtaa eikä aaltopituudet. Sellaistahan elämä on. Tietynlaista kohellusta ja taistelemista, onnistumisia ja epäonnekkaita tapahtumia. No kaikkea hyvän ja pahan väliltä. Kukin intohimonsa mukaan tekemällä parhaansa.

Mun elämä tarjoaa paljon hyviä hetkiä, kun saan olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa, kuulla heidän tarinoitaan ja olla sen luottamuksen arvoinen, että pääsen lähelle. Höperöidyn ihmisistä, Sinusta. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä. <3

Tää mun pitää vielä sanoa, että saisin sen pois mielestäni harmittelemasta. Tiedättäkö sen tunteen, kun vastaat puhelimeen vetovieraalle ja annat siinä parin minuutin aikana itsestäsi täysin tökerön kuvan ja tiedät siinä tilanteessa, että tää homma tuli tössittyä totaalisesti. Se siitä ensivaikutelmasta. Josko osais ensikerralla paremmin.

Tätä arkea tulee opeteltua useimmiten kantapään kautta, joten tsemppiä meille kaikille! :)

Halauksin,
Maritza
Intohimona eläminen

Minne haaveet katoaa?

Löysin neljä vuotta sitten kirjoittamani tekstin,  että viisikymppisenä olen eläkkeellä ja meillä on kämppä Espanjassa. What! Kuinka olen voinut tämmöisen edes unohtaa. Oon luullut pitkään, ettei minulla ole haaveita, tosin tuntenut myös niin, että elän sitä. Minulla kun on suuri vapaus tehdä mitä mieli halajaa, yrittäjä kun olen.

Tottahan ajatukset karkas tuonne vuosien taa, tilanne oli silloin aivan toinen, olin vieraalla töissä ja tuli haaveiltua kaikenlaista. Tein vain rutiiniomaisesti töitä päivästä toiseen luovuuteni ollessa tosi suuressa levossa. Toisin sanoen olin aina töissä, kun viikonloppuisin tein toista työtä, siellä sain käyttää luovuuttani hyödyksi, ettei se aivan sammunut ja sain siitä virran seuraavan viikon töihin.

Olin silloin hyvin tressaantunut. Jälkeenpäin sen oikeesti huomaa ja voin toki sanoa sen ääneenkin. Sen hetkiset olosuhdetekijät ja mun persoona yhdessä vaikuttivat siihen, että olin hyvin uupunut kaikkeen. En enää jaksanut kiinnostua siitä mitä tein ja sekös vielä löi mieltä matalemmaksi, kun en saanut annettua itsestäni sitä, mihin olisin parhaimmillani pystynyt. Mieti, tälläinen vahva keltainen extrovertti sullottu pieneen häkkiin, äkkiäkös siinä muuttuu niin väri kun tapa räpiköidä.

Voipi olla sekin totta, että lääkäri olisi tuolloin määrännyt mielialalääkkeitä napsittavaksi, jos sinne oisin hakeutunut, vaan en halunnut. Itse näen tuollaiset hetket vain sukelluksena kylmään, hyiseen veteen, josta uidaan valoa kohti, kun aika on. Mielestäni lääkkeet turruttaa tunteet pois ja luovuus katoaa kokonaan.

Ehdoton ei mielialalääkkeille! Kaikki tunteet ovat sallittuja, vaikka ne olisi sitten epämukaviakin. Psykoosi onkin jo aivan eri asia, mutta tuntuu että pieneenkin masennustilaan lääkärit tarjoavat pitkäaikaisia lääkekuureja ja se ei ole hyvä asia.

Itsetutkiskelu auttaa ainakin minua ja luonnon läheisyys sekä muotisanaksi noussut mindfulness: se voi olla avuksi masennuksen, ahdistuksen, stressin ja kivun lievittämisessä, mutta se voi olla myös avain onnellisempaan, rennompaan ja tietoisempaan elämään. On jopa havaittu että näiden taitojen säännöllinen harjoittaminen tukee fyysistä terveyttä ja lisää vastustuskykyä.

Palataampa takaisin tähän päivään, nyt tilanne on erilainen. Osaan nauttia arjesta eri tavalla ja mulla on hyvä olla. Esimerkiksi tänään mulla on kotipäivä ja loikoilen vielä petissä, kello on puoli kymmenen aamulla, kaffikuppi vierellä ja läppäri sylissä. Päivän suunnitelmat on raameissa, mutta ilman aikataulua.

Joku kysy multa tässä taannoin, että mitä sinä oikeen teet työksesi? Sanoin olevani yrittäjä, se ei oikein tuntunut riittävän, niin lisäsin että taiteilija, siihen kuulija oli tyytyväinen. Taiteilijan sieluhan mulla on, mutta omaan myös vahvan bisnesajattelun. Kuljen pää pilvissä ja jalat maassa. Täytyy aina kehitellä jotain ja toteuttaa niitä. Elämä on niin lyhyt kaikkeen murjottamiseen ja negatiiviseen ajatteluun ja se kuluttaa sitä paitsi ihmistä itseään ja sitä vierustoveria.

Mutta vielä tuohon haaveeseen, eihän tuo mahdoton ajatus ole vieläkään, mulla on kuusi vuotta aikaa dedlineen ja vain taivas rajana. Sen kyllä tiedän, etten töitä osaa koskaan lopettaa, se on elämäntapa josta nautin. Mitä elämältä tällä hetkellä toivoin tai haaveilen, on kuitenkin se, että saisin elää terveenä ja pitkään, nähdä lasteni menestyvän ja joskus niitä lapsenlapsia pitää sylissä. Lapset on. <3

Mun mieli on vaan tällä hetkellä niin onnellinen ja vapaa. <3

Maritza
Intohimona eläminen

Kateus, se sielun home vai sisukkuuden potkuri?

"Kateus" jo pelkkänä sanana tuo huulille ilmaantuessaan mielikuvan tunteesta, mitä se tarkoittaa, minkä tunteen se kehossa aiheuttaa. Itse jaan kateuden negatiiviseen ja positiiviseen tunteeseen ja väitän, suurin osa meistä tuntee kateutta jollain tavoin ja jossain vaiheessa elämää. Kysymys kuuluukin, kuinka kateuden tunteet kanavoit?

Negatiivisen kateuden hallitsema ihminen parjaa ja polkee toista, vähättelee ja on loukkaava, myös eristämällä toisen sosiaalisesti, toimii yhtenä aseena. Runoilija, professori V. A. Koskenniemi on lausunut osuvasti: ”Kateus on sielun home”. 

Ihminen pystyy kasvattamaan itsetuntoaan ja karistamaan homepilkut sielustaan vain, jos tiedostaa negatiivisen kateutensa ja haluaa siitä pois.

Positiivinen kateus antaa taasen potkua parempaan suoritukseen, energisoi ja antaa uskoa siihen, että sinäkin pystyt. Tieto siitä että toisen onnistuminen ei ole sinulta pois, toista voi kannustaa ja itse pyrkiä parempaan suoritukseen. Terve itsetunto auttaa pitämään sielun vapaana ja keskitämään energian omaan elämäänsä niin, ettei vertaa itseään jatkuvasti muihin. Silloin toisen menestyminen on ilonaihe aikuistenoikeesti.

”Liika kateus estää elämästä omaa elämää, jolloin ihminen elää sitku-elämää. Vasta sitten, kun olen saavuttanut tuon tietyn asian tai aineellisen hyvän, olen onnellinen. Tällainen henkilö ei osaa iloita elämän pienistä asioista. Useimmilla ihmisillä kateus vain silloin tällöin tulvahtaa esille. Suhtautuminen kateuteen ja omien tunteidensa tunnistaminen on ratkaisevaa siinä, miten kateuteen reagoi”, Juha Arikoski neuvoo. 

"Parasta on, kun kateutta ei paina pinnan alle, vaan suuntaa sen sisältämän energian hyvien asioiden edistämiseen." - Juha Arikoski

Tehdään siis maailmasta parempi paikka hyväksyen jokainen kaveri omana persoonana, omine vahvuuksineen sekä virheineen ja nautitaan arjen jokaisesta hetkestä. Samalla rakennetaan omaa henkilökohtaista menestystarinaa omien haaveitten luomaa tietä pitkin. Ja jos kateus kurkistelee mielen sopukoista, tunnistetaan se ja muutetaan se sisukkuuden potkuriksi. 

Nämmösin ajatuksin tänään, Tätä blogia olin aloittanut kirjoittamaan helmikuussa 2014, siis noin neljä vuotta sitten, mutta jostain syystä homma oli jäänyt kesken. Silloin oli ilmeisimmin ollut tilanne päällä, mikä oli saanut minut valtaisaan tunnekuohun valtaan ja  kirjoittamaan aiheesta. Harmikseni ja ehkä onnekseni olen kyllä unohtanut täysin tilanteen. :) Tämä aihe on kuitenkin niin ajankohtainen ja läsnä jollain tavoin jokaisen arjessa, joten ajattelin lisätä vielä jotain ajatuksia kirjoittamaani aiheeseen.

Voi hyvin <3

Maritza

Intohimona eläminen

Kuin pikkutyttö karkkikaupassa tai odotus jouluaattoaamuna

Oikein hyvää huomenta!

Näin yön pikkutunneilla kaffetta nauttiessani ja aikani kuluksi, kekkasin kirjoittaa muutaman rivin tänne. Kello näyttää vähän yli neljä aamulla ja kun kerta ei väsytä, niin mitä sitä edes yrittää nukkua. :) Tuo blogin kello ei vieläkään ole ajassa.

Ihmismieli on niin uskomaton, ei sitä unen tarvetta pääse tietoisesti säätelemään vaikka kuinka yrittää. Tai no, periaatteessa se menee mulla ainakin niin, mitä enemmän on tekemistä ja aivoilla töitä, sitä vähemmän kehoni tarvitsee omasta mielestä unta ja taas päinvastoin. Säädä nyt sitten siinä.

Rakastan projekteja päällekäin ja sitä, että saan olla liikkeessä, kehitellä ja olla luova. Se kyllä virtaannuttaa ja antaa lisää tehokkuutta tekemisiin. Just tälläsillä hetkillä tuntuu, että vain taivas on rajana. Vaikuttaahan siihen suuresti se ympäristö ja eritoten ne ihmiset, joiden kanssa teet töitä. Se virta, mikä sun ympärillä on. Varsinkin erityisherkät nyökyttää tässä kohtaa päätään, näin se menee. :) Kaikki kun on niin helposti aistittavissa.

Viikonloppu on nyt takana ja oltiin isolla porukalla studiossa (Jurvan Musiikkipaja) tekemässä levyä. Alunperin oli tarkoituksena tehdä yhden biisin sinkku, tavallaan käyntikortti meidän yhteisestä matskusta (Maritza ja Yötaivas), vaan lopuksi siitä tuleekin 5 biisin tanssimusiikkia sisältävä sinkku. Mukana on pari omaa tekstiä ja kolme coveria.

Kotimatkan kuuntelin ekaa versiota, minkä sain mukaani ja maiskuttelin saundeja ja onhan se liikuttavaa, ihanaa ja opettavaista kuunnella lopputuotosta. Mieti, aluksi kaikki se suunnittelu ja valmistautuminen, odottava fiilis, työ ja lopputulos. Kuin pikkutyttö karkkikaupassa tai odotus jouluaattona. Oon fiilareissa vieläkin. :D

Sitten tulee se fiilis siitä, onko sitä riittävän hyvä. Kun jokainen tekee parhaansa hetkessä ja on sielullaan mukana, se riittää. <3  Jokainen meistä on arvokas ja ainutlaatuinen, sanoi eräs luennoitsija tässä taannoin. Ei tarvitse olla kuin oma itsensä, se riittää.

Tämmösiä ajatuksia työviikon alkuun. Ja niin palan halusta päästä lavoille poikien kanssa!

Innostukaa täysin sydämin siitä mitä teettä, ottakaa ilo irti. <3 Elämä on. Se on arkea ja iloista arkea. Nautitaan. <3

Pus <3
Maritza
Intohimona eläminen

Ajetaan me tandemillaaaa

Mun tuli mieleen, joko omistat tandempyörän?

Juu, meillä on semmonen. :)

Tämä älytön idea tuli, kun yksi kaveri pyörähti työmaalla ja oli rakentanut semmoisen ja kerto, että myy sen pois.
Eipä se muuta tarvinnut, tein kaupat ja sulloin tandemin autoni kyytiin ja ilmoitin kotona isännälle, et meillä on nyt tandempyörä! Tadaaaa!! :D

Tandempyöräily on ihan parasta parisuhdehoitoa, suosittelen. Viimekesän piknik-ajelu jäi meiltä kyllä toteutumatta, kun ilmat eivät oikeen suosineet, vaan ensi kesän kauniita pyöräilykelejä ootellessa. <3

Ei se kyllä mitään helppoa ollut ainakaan alkuun, videolta voitte kattoa kuinka se oikein sitten meni. :) Nauruhermot oli herkässä ja älyttömän hauskaa. Ja nyt kun tuota videota katteloo, piristää vähän harmaampaakin päivää. :)

Ohessa linkki fasen sivuilleni ekaan ajeluun. :) 

https://www.facebook.com/maritza.parkkinen/videos/vb.1381735606/10212471062276546/?type=3

Nämmösin ajatuksin tänään. <3

Pus <3

Maritza
Intohimona eläminen

Kun taivas löi tulta, yläpuolellamme!

Olipa kerran... näinhän ne sadut yleensä alkaa... hyväntuulinen lapsi ja joka asui metsän keskellä, jossa puut näyttivät jättiläisiltä hyväntuulisen lapsen katsoessa niitä viattomilla, tutkivilla silmillään.

Tämä pieni lapsi rakensi omia mielikuvitusmaailmojaan ja eläimet olivat hyviä seuralaisia, jotka aina kuuntelivat tämän lapsen tekemiä omia lauluja ja tarinoita. Lapsi tykkäsi vedellä väripensselillä maailmansa aina iloisen väriseksi ja ihaili elämää sitten niillä suurilla, viattomilla silmillään.

Nuoruudessa muutamat ihmisolennot olivat hyviä suunnannäyttäjiä tälle ujolle, hyväntuuliselle lapselle, jolla oli aina se oma väripensseli mukanaan roiskien väriläiskiä sinnetänne. Vuodet vieri ja nuoren ihmetellessä maailmaa, väripaletin sotki musta ja kaikki harmaan eri värisävyt. Jossain vaiheessa nuoren heiveröinen käsi vain väsyi kannattelemaan pensseliä ja tummat värit voimistuivat ja ottivat vallan.

Suuret, surulliset silmät katsoivat mykistyen maailmaa, kun se oli niin tumma ja iloton. Hyvin pian myös nuoren ajatukset ja mieli olivat hyvin synkkiä ja surullisia. Askeleet eivät enään kulkeneet verkkaasti, mikään ei näyttänyt kauniilta eikä kukaan ymmärtänyt enää nuoren synkkiä ajatuksia, ei edes lapsi itse.

Vaan eräänä synkkänä päivänä, jolloin tummat pilvet roikkuvat hyvin matalalla ja taivas löi tulta yläpuolellamme, hyppelehti iloa pursuava onnellinen ihmisolento nuorta lasta vastaan laulaen hyväntuulista laulua ja katsoen tätä surusilmäistä lasta syvälle silmiin hymyillen. Ja silloin se tapahtui.

Jotain kirkasta väriä tarttui ensin lapsen silmäkulmaan, joka levisi aaltomaisesti pitkin mielen sopukoita värittäen koko tienoon kauniiksi. Jotenkin se tuleva myrsky otti toisen suunnan ja kääntyi ja kirkkaansininen taivas auringon kanssa oranssine värisävyineen tulivat esiin, perhoset kisailivat ja linnut visersi.

Se oli se hetki, tälle nuorelle lapselle ikimuistoinen ilon hetki. Tämä nuori ajatteli sillä hetkellä, että haluaa löytää saman maailman, jota tämä onnellinen ihmisolento kantoi mukanaan ja mitä joskus oli itsekin mielessään kantanut.

Siitä hetkestä lähtien tämä tarinan lapsi, joka hetkeksi kadotti väripensselinsä, on sävyttänyt maailmaansa iloisilla ja hyväntuulisilla väreillä, samalla värittänyt muidenkin polkuja, pitäen väripensseliään siitä hetkestä lähtien aina tallessa. Välillä tulee hetkiä, jolloinka väripaletti on hyvin sekoittunut, mutta pelkkä musta ei enää väreihin sekotu, sillä se lapsenomainen viaton ja tutkiva katse on taas löytynyt. Sen pituinen se.

 Tämä tarina on tosi ja voisi olla kenen tarina tahansa. Oletko sinä pikkuinen suurisilmäinen lapsi joka etsit vielä itseäsi vai voimaannuttava ihmisolento, joka tulet vastaan? Missä vaiheessa omaa eläämääsi kuljet?

”Jos haluat olla onnellinen tunnin — ota päiväunet. Jos haluat olla onnellinen päivän — mene kalaan. Jos haluat olla onnellinen vuoden — peri omaisuutta. Jos haluat olla onnellinen koko loppuelämäsi — auta muita.” —Kiinalainen sananlasku

Itselläni oma tutkimusmatkani on vielä keskeneräinen, vaan sitä lapsenomaista viatonta ja tutkivaa katsetta haluan ylläpitää väripensseli aina mukanani, kun ne kerta olen taasen löytänyt.  Parastahan olisi saada aina olla se voimaannuttava ihmisolento, joka saattaa pelastaa sinut synkältä päivältä ja samassa rytäkässä ehkä muuttaa koko elämäsi suunnan.

”Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia: ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä.” —Viktor Frankl

Värikkäitä hetkiä ja paljon erilaisia tunteita elämääsi, sillä kaikki tunteet ovat mielestäni sallittuja! <3

Pus <3

Maritza
Intohimona eläminen

Shit happens!

Rapatessa roiskuu, on sanonta joka on hyvin kuvaava tähän seuraavaan kirjoitukseeni. Minun tulee hamuttua kokoajan itselleni mielenkiintoista tekemistä. Sehän voi  olla ihan mitä vaan, fiiliksen mukaan. Positiivisuuden ja innokkuuden lisäksi olen saanut periksiantamattoman sisukkuuden, sitä mennään läpi vaikka harmaan kiven, jos niin oon päättänyt. Kuinka moni tunnistaa itsensä samanlaiseksi?

Tässäpä kerrottuna yksi projekti jokunen vuosi taaksepäin, joka putkahti mieleeni selatessani kännykästä kuvia. Olin silloin vielä ansiotöissä vieraalla ja minulla oli alkamassa parin viikon kesäloma. Hyvät ilmat oli tilattu sille viikolle, aurinkoa oli luvattu koko ajalle, vaikka kyse olikin Suomen kesästä. Mieleeni välähti loistava idea, että maalaampa meidän talon heti loman alkajaisiksi. Siis ihan pikku juttu niillä fiiliksillä. Siltä seisomalta ajoin paikalliseen remonttikauppaan, ostin talomaalia, hain tikkaat varastosta ja aloin maalata. Eikös kuulostakin tämä minun elämä tosi helpolta. Isännälle soittelin sitten töihin, et arvaas mitä teen, maalaan taloa! Jee!

 Tiedostin sen, ettei taloa nyt yhdessä päivässä maalata, mutta sitten kun homma on tehty loma on ansaittu. Bikinit päälle, musat kaakkoon,  ja taloon uutta punasta. Paarmat oli ainoa huono puoli siinä kauneimmassa kesäkelissä, vaan eivät nekään haitanneet. Arvaat varmaan, olin tosi innoissani. Osasin tarpeen tullen pitää juomataukoja ja jätskilläkin tuli herkuteltua. Tässä alla kuva todistusaineistona.

Ensimmäisen päivän tavoite tuli saavutettua pikkutunneilla ja uni maistui. Seuraavana päivänä homma jatkui samalla innolla ja mikä sen mukavampaa, kun näkee oman kättensä työn. Viimeistä seinää maalatessani sain omat porukatkin iltapäivällä innostumaan hommaan mukaan, kun tulivat kotio ja siellä olikin useampi pensseli sutimassa maalia pintaan ja homma alkoi olla paria tikapuunsiirtoa vaille valmis.

Meillä on sellainen korkea maalaistalon tapainen omakotitalo, jonka eteen ollaan tehty luonnonkivilaatoista pieni terassialue ja sen talon seinämä oli vuorossa. Kiipeillessäni jatketuilla tikapuilla pienen sangon kanssa, siinä oli taiteilemista löytää tasapaino ja hyvä asento tikkaitten yläpäässä, ennekuin pääsi sutimaan pensselillä ylhäältä alas. Mainittakoon vielä tähän, että kärsin korkeanpaikankammosta, joka on näin vanhemmiten alkanut voimistua. Siinä oli siis minulle sopivasti haastetta joka kerta, kun kiipesin ylös.

Sitten sattui se, mistä olin vaan kuullut juttuja, tikkaat lipes luonnonkivilaattoja pitkin, minä vauhdilla niiden mukana ja perässä se pieni maalisanko, joka oli puoliksi täynnä. Seuraava muistikuva olikin, kun makasin maassa, tukka oli kun Cruella De Vilillä lasten piirrossarjassa 101 Dalmatialaista, paitsi että minun tukasta toinen puoli punainen. Jalka oli ihan ruvella ja sinipunainen, sattui ihan vietävästi. Olihan siinä ainekset suurempaankin onnettomuuteen, mutta onneksi se olin kuitenkin vain minä, ajattelin.

Voit arvata kuinka tätä Cruellaa sapetti, olin niin loppusuoralla projektia, jalka oli tosiaan ruvella ja vielä joku siinä tilanteessa kehtas multa kysyä, että eikös maalausurakka olis tällen päivää ohi? No ei todellakaan. Olin hyvin kiukkunen äkäpussi siinä vaiheessa, enkä sanoja säästellyt.

Siivosin haavat, mielessäni nuolin niitä, tais siinä useampi kyynelkin vierähtää. Säikähdyksestä selvittyäni tajusin, ettei lääkäriin tarvitse lähteä, kun luita ei tunnu olevan poikki. Tosin enhän siinä olisi edes kerennytkään, kun päivä oli jo aika pitkällä ja se työ niin pientä panostusta vaille valmis. Homma tuli tehtyä hampaat irvessä loppuun saakka, hyvin rauhallisesti ja varovasti. :) Kuvia kärsineistä koivista en viitsinyt tänne laittaa, mutta uutta maalattua pintaa takapihan suunnnasta alla olevassa.

Loppuloman todellakin lepäsin.

Vaikka sattukin pieni haaveri, lomani oli loistava - maalausurakka tuli tehtyä muutamassa päivässä ja lepäiltyäkin tuli sekä perhesopu säilyi Cruellan vierailusta huolimatta. Tikkaita en ole tarvinnut sen jälkeen, ne eivät jostain syystä enää houkuttele. Nykyään tämä toki saa minut nauramaan, tekevälle sattuu.

Että tämmöinen tarina tällä kertaa, keikkukaa varovasti tikkailla ja/tai käyttäkää mieluummin asianmukaisia varusteita! :D

Halauksin,
Maritza

Nauti hetkestä ja hymyile!

Hei ja terveiset Pohjanmaalta!

Eilen ollessani aamulenkillä kahden karvakorvani kanssa ennen työpäivääni, huomasin hymyileväni itsekseen. Mikä nyt on, ajattelin. Enhän edes miettinyt mitään ainakaan tietoisesti ja ilma oli kauhea - kylmä, tuulinen ja lumi pöllysi vasten kasvojani. Silti hymyilin ja nautin hetkestä, sydämeni oli pähkinöissä, niinkun ruukaan sanoa. Koirat temmelsivät innoissaan edelläni leveällä nevatiellä ja pyörivät välillä lumihangessa, sain seurata niiden iloa ja riemua. Hyvä olo vaan levisi koko kroppaan, nautin olosta ja heräsin siihen tunteeseen, kun hymy nousi kasvoilleni. Eläminen on mukavaa, ainutlaatuista.

Wayne Dyer on sanonut: "En voi aina hallita sitä, mitä tapahtuu ulkopuolella. Mutta voin aina hallita sitä, mitä tapahtuu sisälläni." Olen niin samaa mieltä, asenne ratkaisee ja fiiliksen mukaan, kaikki tunteet ovat sallittuja. Elämän eri värisävyt ovat väistämättä kaikilla käsiteltävänä, mutta se on mielestäni totta, kuinka niitä käsittelet ja otat vastaan. Lannistutko vastoinkäymisistä vai näätkö ne uutena mahdollisuutena? Jos ovi paiskataan edestäsi kiinni, jäätkö itkemään sen taakse vai kokeeletko toista ovea. Heitätkö hanskat tiskiin vai muutatko suunnitelmiesi suuntaa?  Mikä vie sinua eteenpäin?

Eittämättä tulee mieleen aika vuosia sitten, kun sain irtisanomislapun työmalla eteeni tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Elämäni romahti, kävin kaikki tunneskaalat läpi ja kyynelkanavat tuottivat suuren myrskyn niin, että näkökykyni heikkeni. Syytin aluksi itseäni, sitten työnantajaani, etsin syytä ja syyllistä ja kysyin, miksi juuri minä? Useamman itkupotkuraivarin jälkeen tajusin, että tilanne on vaan siedettävä. Ketään ei tarvitse syyllistää ja että kaikilla tapahtuneella tulee olemaan merkitys ja edessä on uusi mahdollisuus. Uusi mahdollisuus tehdä jotain uutta ja itselle tärkeää. Niinhän siinä sitten kävikin, ehdin kotona olemaan muutaman viikon, kun olin taas ansiotöissä ja ihan erilaisessa ympäristössä.   Enyway.. Tärkeää on uskoa itseensä ja siihen mitä tekee, eikä jäädä rypemään negatiivisten tunteiden valtaan. Itse ajatuksillasi määrittelet onnesi, teit sitä sitten tietoisesti tai tiedostamatta - asenne ratkaisee.

"Luot omat ajatuksesi, ajatuksesi luovat aikomuksesi ja aikomuksesi luovat todellisuutesi." -Wayne Dyer. Tämä lainaus oli pakko ottaa vielä mukaan. Näin se mielestäni menee. Elämäsi ja tekemisesi suunta määräytyy valintojesi perusteella. Minulle yrittäjyys on tullut vasta aikuisiällä, irtisanouduin vakituisesta työstä, kun en pystynyt antamaan itsestäni työlle sitä, mitä olisin halunnut. En ole katunut sitä ratkaisua päivääkään. Lyödessäni silloin oven takana kiinni, eteeni aukesi uusi ovi puhelinsoiton mudossa, kun kävelin autolle ja sillä tiellä ollaan. Elämä on ihmeitä täynnä, ne täytyy vaan huomata.

Kulje avoimin mielin, nauti hetkestä ja hymyile, kun siltä tuntuu. Siitä tulee itselle hyvä mieli ja mikä parasta, se tarttuu. <3

Halauksin,
Maritza